tiistai 28. elokuuta 2012

Inspiraatiohetki

Kiitos Piipadoo, kiitos Annina. Ilman heitä ei olisi tullut mieleenikään maalata itse paitaa.

Innostuin niin, että päätin hankkia projektia varten uudet, valkoiset t-paidat, koska kaapissa ei ollut yhtään käyttökelpoista. H&M:ltä ostin pari ihan peruspaitaa, hintaan 4,95 ja 7,95 (luomupuuvillaa).



Sitten kävin Hobby pointissa tyhmänä kyselemässä, miten projekti onnistuisi. Minulla ei siis ole mitään kokemusta kankaanpainoväreistä. Sain hyvät neuvot (kiitos!) ja päädyin ostamaan kolmea eri väriä: mustaa, helmiäispunaista ja turkoosia.



Luulin, että pääsisin heti hommiin, mutta netissä kehotettiin pesemään kangas ensin ja silittämään. Oli aika pitkä aika odotella paitojen kuivumista, kun oli jo kerrankin kunnon inspiraatio päällä.

Seuraavana päivänä pääsin sitten hommiin. Levitin sanomalehdet kylppäriin ja aloin vain maalata. Hieman jännitti kuvioiden sommittelu, koska olen oikeasti aika huono tuollaisessa. En osaa piirtää oikein mitään. Kun joskus piirtelen työpapereiden reunoihin, huomaan, että olen edelleen teini-ikäisen tasolla: kuvioni ovat hevosia, kukkia ja isopäisiä naisia, jolla on hieno iltapuku. Niitä siis piirsin aina teininä.

Lopulta siitä tuli tällainen.



Kun mies näki paitani, hänkin halusi oman. Tosin vain mustalla ja punaisella tehdyn.





Nyt paidat kuivuvat ja sitten vielä silitän ne, jotta kuvio kiinnittyy. Toinen valkoinen t-paitani jäi odottamaan seuraavaa inspiraation hetkeä. Pinterestissä törmäsin jo kivaan ohjeeseen: raitapaidan saisi, kun maalarinteipillä rajaisi valkoisten raitojen kohdan ja muut sitten maalaisi. Mies toivoi paitaa, jossa olisi numeroita. Taidan siis etsiä jostain hyvännäköisiä numeroita, jotta voisin sabluunan tehdä. Ilman tulostinta se ei ole kaikkein helpoin homma...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti